Ihanaa!

Tänään saa avata ekan luukun joulukalenterista, jee. Mun aamupala on kyllä viime aikoina koostunut vaihteeksi lähinnä C- ja D-vitamiinista, yskänlääkkeestä, Finrexistä ja teestä. Oon taas vaihteeksi kipeä.

Kerranki olis saanu nukkua pitkään, tänään ei ole koulua, vain Studia-messut, jonne mun pitäis mennä kymmeneksi esittelemään meidän koulua ja jakamaan avaimenperiä Monan kanssa. Toivottavasti on parempi olo kuin eilen koulussa. Nenäverenvuoto ei tosin edistänyt mun nukkumista ja olen siis ollut jo jonkin aikaa hereillä.

Mä nyt sitten päätin että lähen syyskuussa Australiaan. Mulla ei ole mitään käsitystä mitä haluan tehä kun koulu loppuu toukokuussa, ja jos mä en nyt sitten lähe jonnekin kauas niin en kai mä lähe koskaan.

Musta tuntuu ihan hyvältä, vaikka nytkin on pimeää ja kylmää.

Marraskuu

Oltiin viikonloppu Tallinnassa koulukavereiden kanssa pikkujouluilemassa. Se oli todella yhdistävää.

Mä tykkään ihmisistä. Koulussa on ihana käydä jo pelkästään ystävien takia. Se on hienoa.

Kohta on joulu, enkä mä ole varma miltä se tuntuu.

Mitä, mitä.

Mua rasittaa ihmiset jotka ei ota vastuuta.

Mulla on kamalan yksinäinen olo.

Mä oon aika sekaisin.

Miks koko ajan on pimeää ja kylmää? Paitsi eihän vielä ole edes kylmää? Miksi mua palelee koko ajan?

Enhän mä ole ikinä yksin. Onko tämä sitten yksinäisyyttä?

Kohta on taas valoisaa.

Mutta ei silti tunnu paremmalta.

Mielialanvaihtelut ja partio

Koulussa on hienoa vaikka olisin helvetin väsynyt. Ilmoittauduin tänään itsepuolustuskurssille ja lupauduin virallisesti ensimmäiseen nakkihommaan, joka johtui osittain siitä että päästiin Monan kanssa opiston oppilaskunnan hallitukseen ja osittain siitä, että en ollut hereillä ja lupauduin vain koska haluan tehdä aina kaiken. Väsymys johtui partiosta ja viikonlopun kisoista.

En ollut tehnyt pitkään aikaan partiota. Tuntuu, että aivan kuin olisin ollut pidemmälläkin lomalla, vaikka käytännössä hilluin viikonlopun metsässä mitättömillä yö- ja päiväunilla stressaten ja myös pitäen hauskaa. Oli ihana nähdä pitkästä aikaa ihmisiä, joita ei ollut vähään aikaan nähnyt. Tuntui hyvältä olla syksyllä pimeässä metsässä kavereiden kanssa. Mulla on ikävä partiota.

Olen tajunnut, että mulla on täällä etelässäkin sittenkin aika paljon ystäviä. Ei niin paljon kuin viime vuosien aikana on ollut Oulussa - aina ei voi soittaa jollekin jos on yksinäinen tai haluaa ulos - mutta hienoja ja ihania ystäviä täällä on. Pää hajoais liiasta yksinäisyydestä.

Mulla ei ole oikeastaan minkäänlaista motivaatiota suunnistukseen. Tuntuu, että viimeisetkin kisaamishalun rippeet yritetään väkisin syödä. En viitti alkaa vuodattaa siitä enempää, päätelköön kukin itse. Urheilla haluaisin enemmän, eli pitäs vissiin saaha nämä syömisasiat paremmalle mallille että jaksais enemmän. Ei ole kiva vaikuttaa kuolleelta aina kun tulee lenkiltä.

Mun tekis hirveesti mieli puhua Saanan kanssa.

Taidan mennä kohta takas nukkumaan. Mun pää, ajatukset ja tunteet on taas aivan sekaisin. Mä en tiedä yhtää mitä haluan.

Kesä loppuu

Ensimmäiset pari päivää Helsingissä oli ihan helvettiä. Mulla ei ollu liikkumiskorttia, ei ollu nettiä, olin kipeä ja oli viikonloppu. Mä vaan makasin sängyssä ja ajattelin, ja se oli siinä tilanteessa huono. Todella huono.

Mutta tilanne parani huomattavasti kun koulu alkoi ja sain heti uusia, ihania ystäviä. Varsinki Jasu ja Jouni. Sitten Lauri tuli vihdoin tänne ja Tuomo tuli kans viikoksi. Sit oon nähny Piriannaa ja Jania ja Ollia. Ja nyt myös Jesseä ja muutamia uusia ihmisiä. Täällä on hienoa. Kuvittelin, että on vaikea tutustua ihmisiin, koska kaikilla on täällä kuitenki jo omat elämät ja näin. Mutta ihmiset täällä on ihania ja mahtavia.

Oon taas ollu vaihtelevasti tosi kipeä, johtuu varmaan siitä että en tajua että syksy on tulossa ja oon välillä vähän turhan alipukeutunut. Pitäis jaksaa lähteä suunnistaan nyt monena viikonloppuna, mutta teen kohta ehkä fyysistä kuolemaa.

Hyvää kuuluu.

Järjestelyjä

Nimi näkyi eilen opiston nettisivuilla, sain siis opiskelupaikan. Ei tämä nyt niin huonosti sitten mennykkään, kun kämpällekin oon jo tavarat ehtiny raahata. Ainakin suurimman osan, on mulla vielä noita vaatteita vähän joka paikassa.

En tajua mitä noita Kelan lappuja mun tarvis täyttää arggh. Ja pitäs mennä heti ens viikolla Helsingissä työkkäriin (ja ottaa selville missä se on).

Sain viimein soitettua autokouluun ja ilmoittauduttua rahastusvaiheeseen (kyllä, aioin tehdä sen keväällä). Pitäis siis jaksaa raahautua maanantaina radalle ja sieltä teoriatunneille. Siis olettaen että tunturisuunnistuksen jälkeen on vielä jotain elämää.

En oo reenannu paljon yhtään, koska mulla on koko ajan niin saakelin heikko olo. Joskus kuukausi sitten oli vielä aivan hyvä, mutta nyt Finin jälkeen oon vaan koko ajan ihan koomassa ja pyörryttää ja kaikkea vaikka söisin kuinka paljon. Hemoglobiini oli kyllä aika alhainen (112) kun yritin käydä luovuttaa verta, mutta en tajua miksi se on kun oon välillä syöny ihan erikseenki rautaa ja muutenki oon yksinkertaisesti syöny aivan saatanasti.

Uusia asioita

Tuntuu hyvältä asua Helsingissä. Koti on hieno, ihmiset on hienoja. Lähellä olevat avokalliot on mukavia ja rauhoittavia ja ihanaa kun en tunne kaikkia paikkoja.

Yksinäisyys pelottaa ja arveluttaa.

Tällä viikolla selviää pääsenkö kouluun. Vähän jännittää viihtyisinkö, toisaalta tietty säännöllisyys ja tekeminen olis todella tärkeää nyt. Voisi saada jopa uusia kavereita. Kavereita sieltä missä nyt asun.

Tulee ikävä niitä jotka on muualla.

Tunteet on sekavia. En tiedä mitä haluan.

Oon vähän hukassa.

Eräs kesäyö

Parhaimpia hetkiä on ne aidot tilanteet, joihin vain ajaudutaan suunnittelematta. Viime yö oli yksi sellainen. Ihania ihmisiä, jotka tekevät spontaaneja asioita ilman kiirettä. Viime yönä meillä ei ollut kiire minnekään, viime yönä elettiin hetkessä.

Kahden suunnistusviikon jälkeen olin tosiaan seuran ja ystävien tarpeessa. Tekstasin jo kotimatkalla Yölle, että sunnuntaina mennään jonnekin. Laurikin innostui, ja Heidi sopivasti kyseli sunnuntaiaamuna ehtisinkö nähdä. Siinä sitten ahdisteltiin vielä muutaman ystävää mukaan ja kahdeksan aikaan mentiin Heidille. Syötiin pitsoja ja laulettiin, juoruiltiin ja ennen kaikkea alettiin toisiamme.

Puolen yön aikaan Vessu ja Sampo lähti kotiin ja me muut (minä, Yö, Heidi, Lauri, Tuomo, Juhani ja Jussi) siirryttii keskustaan. Käytiin Cabaretissa ja sunnuntaiksi siellä oli harvinaisen hauskaa. Jaksettiin olla pari tuntia, kunnes lähettiin Ainolanpuistoon leikkimään. Ei ollu riemulla rajaa kun seitsemän ääliötä päättää pyöriä yhtä aikaa "siinä punaisessa jutussa". Matkalla kotiin pysähdyttiin vielä Tuiran rannalla kun Juhani halusi uimaan! Minä, Yö ja Lauri uitiin myös ja lopulta pyöräiltiin neljän aikaan kotiin märkinä ilman kenkiä. Ilma oli lämmin ja aurinko nousemassa. Tuntui vihdoin oikeasti kesältä.

Tunteita

Alkoholi tekee musta aggressiivisen. En ole väkivaltainen, enkä huuda ja riehu, mutta tunnen ihan saatanan voimakkaasti. Hermostun jos tilanne ei ole hallinnassa ja varsinkin jos alkaa ahdistaan niin saatan vaikuttaa siltä että ylireagoin ja todellisuudessa näytän paljon helpommin niitä tunteita, joita muuten yritän piilottaa.

Välitän kamalasti. Ja tarviin huomiota, ja haluan että ihmiset näyttää että välittää. Mä näytän sen itsekin, välillä vaan tuntuu että sekin ymmärretään väärin.

En ala selittään liian yksityiskohtasesti, ettei asianomaiset ymmärrä väärin, mutta oon taas tajunnu että mulla on mielettömän paljon mielettömän ihania ystäviä.

Helsinki

Päin sitä itseään menneen lauantaisen suunnistussuorituksen jälkeen päätin lähteä Laurin kans Hyvinkäältä Oulun sijasta Helsinkiin. Oli tosi mukavat pari päivää; oli hyvät ilmat, käytiin Suomenlinnassa ja näin ihania ihmisiä. Tapasin mun tulevan avomieskämppis-Iiron ja näin myös Piriannaa ja Jania, sekä tietenki Lauraa, koska majoituttiin sen kämpillä. Jalka ei tykännyt kiipeilyistä ja kävelyistä, koska tosiaan teloin sen lauantaina aika rankasti.

Shoppailufiilistä en oikein saanut haettua, mutta raahasin Lauria kaupungillaki vähän, pitihän mun käydä tsekkaamassa Monki ja Weekday nyt kun nekin on kerta rantautunu Suomeen. Mua niin ärsyttää että kaikki hyvät vaateliikkeet tulee Suomeen, koska sitten niitä kivoja vaatteita kävelee liian usein kaupungilla vastaan.. Haluan taas ulkomaille shoppaileen. Katottiin Piriannan kanssa että Ryan Air lentäis Carcassonneen, ainaki Dublinin tai Glasgown kautta..

Tultiin Ouluun tänä aamuna puoli kasin junalla. Konnarilla oli hauskaa kun se tarkisti mun matkalipun: "Jaahas, Oulun kautta Kouvolaan. Käyhän se näinkin.." ja naureskeli. Ei, emme etsi porsaanreikiä VR:n lipunmyynnistä ja matkusta Helsingistä Ouluun 14 eurolla.

Täälläki on kesäistä ja kaunista. Lähen kohta testaan miten jalka voi ja toteaan että oululaiset pukeutuu ihan liian tylsästi.

Tehokasta!

Oon ollu tänää niinkö maailman tehokkain ihminen. Heräsin jo kaheksan jälkee ku Laurin piti lähtä mummolaan. Aloin siinä sitte aikani kuluksi siivoon ja kerää valokuvia seinältä talteen (muutto) ja päätin myös tiskata taas mahdottomaksi kertyneen tiskivuoren. Tän jälkeen lähin lenkille, oli makia ku oli nii lämmintä ja nättiä ja juoksin meren lähellä ja tuuli kivasti. Sen jälkeen jäi vielä niin paljon energiaa että vedin kuntopiiriä että Pinja varmasti jo heräis mun metelöintiin. Tän jälkeen menin suihkun kautta pyörällä keskustaan ja kävin kirpparilla ja löysin pari paitaaki ja kävin sitte kattoo Anskua kiskalla ja pyöräilin Haapalehtoon. Illalla aattelin vielä raahata muuttolaatikoita kotia ja vähä pakkailla.

Kaupungissa neljä jätkää hyökkäs yhtäkkiä mun kimppuun kameran ja hillittömän mikin kanssa. Ne vielä oli tosi hämäriä kun kävelivät vastaan ja yhtäkkiä vaan vaihtoivat katseita ja syöksyivät mua kohti. Olin varmaan niin hehkeä että halusivat just mua kuvata, heh heh. Tai sit mun aurinkolasi-look teki musta filmitähtimäisen.. tai sit ne ahisteli ihmisiä randomilla. Kuitenki, mun piti siinä sitte selittää jotai hienoa kesäisestä Oulusta ja vähän porisin niitten kans. Ihan komeita miehiä oli.

Juttelin nyt pitkästä aikaa Minnan kanssa. Se on vielä Australiassa ja tulee syksyllä Suomeen ku viisumi loppuu. Hirvee ikävä sitäki. Olis kyllä ihana lähtä jonnekki kauas, Ausraliassa on kyllä isoja hämähäkkejä..

Nyt olis kyllä taas mieletön matka- ja vaelluskuume. Vissiin taas mun kaikki-mulle-heti-nyt ja maailma-on-mun -persoona on vallannu mielen. Haluaisin Pohjois-Norjaan vaeltaan ja suunnistaan ja hiimaileen, tai sit haluaisin jonnekki kaupunkiin lomalle, esim. Lontooseen tai jonnekki Eurooppaan missä ei oo käyny.. Tai sit voisin tehä sen mun ikuisuusprojektimatkan Carcassonneen..! Tai joskus vois testaa esim. rantalomaa tai repästä ja lähtä glamour-matkalle Miamiin. Oikeestaan mikä tahansa olis hyvä.. Ens viikolla saatan lähtä Helsinkiin.

Mitä, mitä?

Välillä tuntuu että oon kuolemassa. En saa aikaiseksi mitään, en jaksa nähdä ketään, itken ihan säälittävän paljon ja en edes tajua sitä että nyt on viimein kesä. Tunnen ahdistusta, mustasukkaisuutta ja välillä melkein pelkoa.

Toisaalta pystyn hetken mielijohteesta tekemään mielettömiä juttuja ja on päiviä, jolloin pystyn juhlimaan ja elämään ihan täysillä. Pelottaa.

Oma hieno elämä

Huonosta aamusta huolimatta hienohko päivä omassa elämässä.

Tännään oli niin ihanan kuuma, että päätin etten jaksa lähtee juokseen vaan meenki pariksi tunniksi pyöräileen. Suju ihan hyvin siihen asti, että Hietasaaressa lähti ketarit irti pitkästä aikaa. Käänsin sitte pyörän ympäri ku mikäki ammattilainen ja aloin ähertää niitä paikalleen. Ei oikein toiminu. Onneksi tässä heti puolen minuutin päästä tapahtuneesta joku komea, ystävällinen nuorimies tuli iskemään mua ketareitten paikalleenlaittotaidoillaan. Kyllä se suostu laittaa ne, vaikka en luvannukkaa lähtä sen kans ulos pyynnöstä huolimatta.

Käväsin keskustassa mutkan ku etin kertakäyttösiä snapsilaseja ja törmäsin muutamiin tuttuihin, joita en ollu nähny pitkään aikaan. Oli todella seksikäs olo kun olin vähä hikinen ja mulla näytti olevan ihan liian vähän vaatetta muuhun kansaan nähen, vaikka mulla oli kyllä helvetin kuuma enkä tajua miten jollai pysty olee paita jossa oli hihat tai housut jotka peitti reidet.

Tännään meen käymää Stinan synttäribileissä ja huomenna lähetää VIP-bileisii meikän mökille. Toivottavasti tämä sää jatkuu vielä pari päivää! Ens viikoksi vois keksiä vielä jotai tosi hauskaa..!

Pinja sai jonku ihme siivouskohtauksen, se tiskas hullun kasan astioita, vaikka mietittiin että jätetäänkö neki loppusiivoukseen, heh. Nyt se lähti tyhjentään biojäteastiaa, joka oli kuulemma jo "osittain maatunut". Ollaan ihan hyviä.

Meikä on välivuosispesialisti

Voiko tätä opiskelupaikatonta aikaa kutsua välivuodeksi, jos niitä alkaa olla enemmänkin? Lukion jälkeen on normaalia pitää "välivuosi", voi sanoa sukulaisille että haluan välillä tehdä töitä ja levähtää ja se kuulostaa mahtavalta idealta. Jos niitä kuitenki alkaa vaan kertyä lisää niin mitä voi sitten sanoa? "Öh, mä nyt vaan oon sitte luuseri?"

Oikeestihan tää johtuu pääosin siitä, että en tosiaan tiiä minne haluaisin. Hain taas sellasiin paikkoihin mihin on vähän turhan vaikea päästä, koska ne olis sellasia mitkä "vois ehkä vähän kiinnostaa", ja sellaset joihin vois jopa päästä niin niihin en halua. Jos ihan rehellisiä ollaan niin ei kyllä kiinnostas mennä opiskeleen yhtää mitää. En jaksais tehä juuri töitäkään. Ainakaa mitää tylsää niinkö myyä jäätelöä tai olla Siwan kassalla. Mun henkinen hyvinvointi kärsii.

Mua vituttaa ammattikorkeakoulujen hakutsydeemit, ne on oikeesti ihan perseestä. Jos sulla ei oo loistavat paperit niin et saa osallistua ees valintakokeeseen? Mulla tietenki vaikuttaa aika paljon että ei oo yhtää pitkänä kirjotettua kieltä, mutta muuten on C:n paperit niin pitäs omasta mielestä saaha mennä näyttään motivaatiota kokeeseen? Mitä helvettiä?

Laura kävi Oulussa ja kateltii porukalla kämppiä ja löyettii pari potentiaalista. Toivottavasti niistä alkaa kuulua jotain..

Mitähän mulle oikeesti kuuluu? Siihen nähen että oon työtön, opiskelupaikaton, kohta asunnoton, muuttamassa uuteen kaupunkiin ja koko ajan jollai tasolla fyysisesti kipeä, niin ihan hyvin. Aina ku oon ryypänny tai pahalla tuulella niin haluan suunnilleen tappaa itteni, mutta onneksi oon vähentäny alkoholin käyttöä aika reippaasti. Oon silti ihan sekasi.

Juhlia tulossa

Viikonloput on mulle jotenki tosi piinaavia, ahdistaa hulluna ja viime sunnuntainki vaan nukuin ja itkeskelin ja raivoilin kaikille, en voinu ees lähteä töihin rasteille vaikka olin puoliksi luvannu. Käskin Laurin sanoa että oon henkisesti niin epävakaa että oisin vaan hajottanu paikkoja.

Maanantaina helpotti selvästi. Toisaalta siihen vaikutti varmasti myös se, että ei satanu koko päivää ja oli taas lämmin. Tämä viikko on menny taas nopeasti, olis pitäny tehä ehkä vielä enemmän kaikkea mutta ei ole ehtinyt ja jaksanut. Ei oikein kiinnosta mikään.

Huomenna meen Laurin, Veeran ja Yön kanssa käymään Jaken valmistujaisissa. Lauantaina meen Artun, Laurin ja Heidin lakkiaisiin, sekä käväsen Evellä, Tallulla ja Hantalla. Meen myös mahdollisesi Heikille ja ehkä Mikaelille, tai voi olla että käyn siellä vasta illemmalla. Sunnuntaina juhlitaan sitten Lauran valmistumista, enemmän tai vähemmän hehkeinä.

Oma elämä on kadonnut jonnekin.

Odotusta ja tekemistä

Oon pari yötä vääntäny onnittelukortteja tuleville ylioppilaille. Nimenomaan yötä, koska sillon mulla on ehkä eniten aikaa. Ei sillä etten haluais tai ehtis nukkua, mutta oon viime aikoina nukkunu niin hyvin että ei haittaa vaikka välillä käyttää luovuutta ja askartelee kaikessa hiljaisuudessa. Nyt on kyllä ollu pari sateistakin päivää, joten olen myös taas yrittänyt lukea hoitotyön etiikkaa ja katella asuntoja ja ajatella. Sillon kun on lämmintä niin oon vaan koko ajan ulkona.

Oon niin sairaan innoissani tulevista juhlista ja siitä että saa taas luvan kanssa pukeutua hienoon mekkoon ja juoda ja syödä hyvin ja näkee paljon laittautuneita ihmisiä. Toivottavasti tulisi vielä hyvä sää ja ehtisin varmasti joka paikkaan mihin aion ehtiä.

Nään torstaina Ankkua, mulla on sitä kamala ikävä. Tuntuu että ei ole muka aikaa tarpeeksi vaikka kyllä sitä olis.

Helteet ja oma elämä

Kaikki viime päivät olen vain ollut ulkona, koska on niin ihanan kuumaa ja valoisaa ja kesäistä. Olen nähny ihmisiä ja makoillu Kiikelissä ja Nallikarissa ja teletappimaassa, istunu torinrannassa ja sillan alla ja käyny Laurin mummolassa pihatalkoissa ja hiimaillu kaupungilla, pyöräilly ympäriinsä, suunnistanu, pelannu rantalentopalloa ja vaan ollu. Tämän takia jo pelkästään jaksaa kituuttaa koko talven yli.

Tänään on kesäbileet 45:ssa ja menen sinne illalla, päivällä nään vielä tyttöjä ensin kaupungilla. Tuntuu että oma elämä on taas niin kiireistä kun haluaa tehdä kaikkea. Pitää hankkia sellanen kannettava radio että voi ottaa vielä musiikkia piknikeille.

Me irtisanotaan vuokrasopimus kesäkuun lopusta, eli jos en ole saanu siihen mennessä kämppää Helsingistä niin asun taas kesällä en missään, mikä ei kyllä sinänsä haittaa koska en olis yhessä kaupungissa pitkiä aikoja kuitenkaan. Mää niin toivon että nämä helteet ei jää tähän vaan jatkuu koko kesän.

Leija ja kesä

Viime hetken inspiraatio pelastaa mut ehkä sittenkin. Oon aina ollu sellanen että en saa mitään aikaiseksi kunnolla, jos on aivan pakko ja just nyt. Vaikka VAKAVAEVVK-aineiston koe on jo viikon päästä, niin oon yllättäny itseni ja lukenut jo melkein kaiken läpi ja leijanrakennuskin on ihan työn alla. Toisin sanoen kaikki on valmista jo pään sisällä ja mulle on miljoona kertaa helpompaa rakentaa viikossa vaikka sata erilaista leijaa kun opetella nuo aineistot ulkoa. Ehkä tää välivuosi ja kausiluontoinen stressi ei olekaan syönyt mun kaikkea luovuutta.

Muuten tuntuu välillä kummalliselta kun muutto on niin lähellä. On myös hyvin todennäköistä, että jään ilman opiskelupaikkaa ja sitten taas mietitään että miten jatketaan. Mun elämä on ehkä jotenki huonosti suunniteltu tai sitten en osaa vaan käyttää sitä. Haluan ehkä sellasiin paikkoihin mihin on hankala päästä, mutta missä mulla olis helppoa. En halua tehdä mitään liian yksinkertaista ja turhauttavaa, jossa ei saa tehdä asioita omalla tavallaan ja käyttää omia aivoja.

Viime viikonlopun kisa meni aivan ali odotusten. Oon kuitenki reenannu ihan kiitettävästi koko talven ja yhtäkkiä jalat ei liiku mihinkään. Suunnistus meni hyvin ja en pummaillu, mutta aikaa meni. En saanu sykettä nousemaan ja ei tullu edes kunnolla lämmin. Verkkasin kyllä hyvin ja oon syönykki kunnolla. Joko olin ihan saatanan jumissa automatkasta, muuten vaan tai oon tulossa kipeäksi. Veera, Pinja ja Yö on kaikki nyt enemmän tai vähemmän kipeenä, en uskalla olla edes paljon kotona.

Huhtikuu.

Kerranki olis kunnolla tekemättömiä asioita. Tämä tuntuu paremmalta kun se sisällötön elämä, jossa tehdään aina kaikki fiiliksen pohjalta, mutta jossa ei ole velvotteita. Vaikka nyt niitä on, elän yhä sillä samalla tavalla, missä päätän itse mitä haluan ja teen mitä kiinnostaa. Hoidan kunnolla asiat jotka on mun vastuulla ja vaikuttaa myös muihin, teen itseeni vaikuttavat asiat niin hyvin kun jaksan ja olen motivoitunut, mutta juhlin sillon kun mua huvittaa. Tai makaan automatolla tai parvekkeella jos en jaksa nousta ylös ja sammutan puhelimen jos en jaksa kuunnella ketään.

Nyt alkaa jo oikeasti tuntua kesältä, koska ulkona voi olla päivällä ilman takkia palelematta. Aurinkokin on paistanut taas jo monta päivää. Olen jopa saanut aikaiseksi kaivaa suunnistuskengät esiin ja käynyt kartan kanssa metässä, missä ei ollu niin paljon lunta. Jotenki oon silti hukannu motivaation vähän kaikkeen, nyt tekis mieli vaan olla ja välillä ei sitäkään.

Mulla on ikävä ihmisiä.

Kysymyksiä.

Miltä tuntuu sitten kun opiskelut on opiskeltu, huippukunto ylitetty, itsenäistytty ja hyväksytty se maailman ihanin mies? Vieläkö sitten jaksaa opetella uusia sanoja, käydä huvikseen lenkillä, miettiä itseä ja muita sekä yrittää pitää suhteita yllä? Vai keksiikö sitten lisää tavoitteita? Haluanhan minä vielä joskus kiivetä korkeammalle vuorelle, juosta pikkuisen nopeammin, suunnistaa vähän paremmin ja olla vähän parempi ystävä? Oliko se siinä?

Missä vaiheessa huomaa että täytyy päästää irti? Jos on aina ollut ystävä, vaikka se olisi ollut yksipuolista? Jos vihdoin hyväksyy ettei voi koskaan oppia yhtä hyväksi kun muut? Jos tajuaa että haluaa eri asioita kun se oman elämän prinsessa? Millon pitää reagoida kun huomaa että omat tavoitteet ei mene yksiin oikeiden halujen kanssa?

Miksi itkettää vaikka kaikki on ihan hyvin?

Kuinka paljon voi antaa anteeksi?

En aina jaksa ymmärtää miten paljon välitän ihmisistä, joita en välttämättä edes tunne. Kuinka luen blogeja mielenkiinnolla ja ajatuksella, itken kun luen kuolinilmoituksia, en saa unta kun kuulen 15-vuotiaan tappaneen itsensä, näen unia henkilöistä joita en tunne mutta joista olen kuullut, hymyilen niille jotka ovat yksin ja halaan niitä jotka itkevät. Entä sitten kun oma ystävä on surullinen? Poissaoleva? Hajoamassa palasiksi? Olen siinä mukana.

Miksi välillä tuntuu että eläisi useaa elämää?

Ajatuksia.

Viikonloppuna harrastin nätisti partiota, lukuunottamatta sitä että perjantaina ystävien "painostuksesta" lähin yöllä käymään nelivitosessa. Oli tosi hyvä reissu, jos ei lasketa Yön päivystyksessä käyntiä ja sitä, että ehdin nukkua vain reilut kaksi tuntia ennen kuin jatkoin kiltisti reipasta ja tervehenkistä elämää. Mulla oli siellä toistakymmentä ystävää ja tuntui kivalta, vaikka muut eivät olleet mehulinjalla. Huomattiin myös, että meidän kerrostalokommuuniin mahtuu hyvin yhdeksän nukkumaan.

Kävin tänään Sonjan kanssa kaupungilla, ja löysin ihanan mekon jonka haluan ehkä lakkiaisjuhliin. Pitää edustaa niin monissa lakkiaisissa, että on pakko olla hieno mekko..! Tykästyin tähän varsinkin siksi, että kerrankin pienin koko ei näyttänyt törkeän irstaalta mun päällä: mekko ei ollut aivan liian lyhyt. Ostin myös paria kangasta ja alan kohta askarteleen huiveja.

Ihana kun on lämmin, mutta kurjaa kun nyt tulee hirveästi loskaa. Sukat on märkänä kun tulee lenkiltä ja en oikein osaa pukeutua säähän sopivasti. Tukholmassa on toivon mukaan jo melkein kesä kahden viikon päästä. Anna on menossa sinne ehkä samaan aikaan kun me!

Mulla on mieletön ikävä Saanaa ja Ellaa. Pitäs lähteä käymään Hankasalmella tai Pyhäjoella? Ellu tulee onneksi huhtikuun alussa takas Suomeen vaikka muuttaakin sitten Turkuun (toivottavasti tämä ei sitten ole mikään aprillipila!) ja Venla tulee viikoksi lomaileen Glasgowsta! Ihanaa.

Musta on hienoa että oon tehnyt muutakin kun pelannu netissä Carcassonnea ja käyny aggressiivisissa jumpissa. Tykkään elämästä ehkä taas varovasti vähän enemmän.

Elämä.

On tapahtunut taas kaikkea ihanaa. Pirianna oli viikonlopun Oulussa ja käytiin semi-isolla porukalla pitkästä aikaa nelivitosessa (meikä, Pirianna, Pinja, Yö, Lauri, Vessu, Juspe ja Jani). Näky muutenki aika paljon tuttuja ja oli hienoa. Sunnuntaina käytiin vaimojen kanssa eka Nallikarissa retkellä kun oli niin mahtava ilma ja syötiin Jaffa-keksejä ja otettiin valokuvia. Kahen aikaan keksittiin vielä lähtä käymään Haaparannassa! Mää niin rakastan sitä kun tehhään asioita suunnittelematta siksi kun tuntuu vaan hyvältä.

Tänään oli taas loistava sää, mää niin alan elämään taas kun aurinko paistaa koko ajan ja on niin lämmintä. Kävin juoksee merellä ja siellä näki niin kauas ja oli niin valoisaa ja mahtavaa. Ihan hullua miten voi yhtäkkiä tuntea niin paljon.

Oon jo melkein päättäny mitä haen ja ootan niin innolla Helsinkiin muuttamista ja kaikkea. Rakastan myös Kelaa, koska oon saanu sieltä työttömyyden takia niin paljon rahaa että ei tarvii stressata edes kesätöistä (joita en ehtisi tehdä) ja voin hyvillä mielin lähteä tyttöjen kans Tukholmaan ja tehdä muutenkin suunnilleen mitä haluan. On myös ihanaa olla pitkästä aikaa kunnolla terve, vaikka välillä reenin jälkeen tuntuuki että ei saa millään käytettyä energiaa takasi kun pitäs syyä niin hirveän paljon. Ihanaa kun tulee kesä.

Glamour-elämää

On mahtavaa asua kommuunissa ihanien vaimojen kanssa. Päätimme eilen pitää ihan huviksemme glamour-cocktail-illan. Joimme sivistyneesti olohuoneessa cocktail-laseista cosmopolitaneja, flirtinejä ja mansikka-margaritoja samalla nauttien toistemme seurasta. Helsingin-vaimoltakin tuli iloisia uutisia: hän pääsee keväällä sittenki ylioppilaaksi, ja tulee ehkä jopa juhlimaan Ouluun! Lakkiaispäivästä on kyllä tulossa kiireinen, koska pitää ehtiä ainakin Laurin, Lauran, Artun, Heidin ja Eveliinan juhliin. Muutaman muunkin ystävän luona tekisi mieli pyörähtää.

Nautin kovasti siitä, että päivällä on valoisaa. Tuntuu, että energiataso on noussut huimasti ja elämänilo on kasvanut moninkertaisesti. Enää ei ole läheskään niin usein en-pääse-sängystä-ylös -päiviä ja on paljon useammin tahdon-halata-kaikkia -hetkiä.

Olen oppinut nauttimaan erilaisista asioista kun ennen. Enää ei tarvitse olla koko ajan menossa, että pysyy järki kasassa ja ei hajoa saamattomuuteen. Liian vähän olen "vain ollut", mutta siihenkin on tulossa muutosta. Olen saanut uusia ystäviä ja huomannut, että kaikkien kanssa ei tarvitse esittää ystävää väkisin, jos toinen ei halua samoja asioita. Joidenkin kanssa olen lähentynyt entisestään, joihinkin en ole pitänyt niin paljon yhteyttä. Ystävyyteen tarvitaan kaksi.

Odotan innolla huhtikuussa tulevaa Tukholman matkaa!

Kesä?

Eilen en välittänyt siitä että oli viistoista astetta pakkasta. En välittäny vaikka varpaita vähän kirveli tennarit jalassa ilman villasukkia. Juoksin autolle niin kovaa että ei palellu korvia ilman pipoa ja en edes tuntenut kylmyyttä ilman kunnon takkia. Kunnon kesänfiilistelybiisit soimaan täysille ja liikennettä seuraamaan aurinkolasien läpi - eilen päätin että nyt saa loppua tämä talven vihaaminen. Talven, jota ei enää ole! Nyt on päivällä valoisaa ja aika kuluu helvetin nopeasti.

Kävin poimimassa Laurin mukaan ja lähettiin Arnoldsille syömään pääsiäistipu-donitseja. Pääsiäinen, paras juhla omasta mielestä, saa syödä munia niin paljon kun haluaa! Illalla kävin vielä pitkästä aikaa "mummo-kuntopiirissä" ja olin varma että oon taas kipeä ja sekoan vaan kun yritän yhtäkkiä leikkiä onnellista.

Tänä aamuna heräsin ja olo oli yhtä loistava kun eilenkin. Kohta taas mennään!

Sairastelua

Oon toista viikkoa ollu kipeä. Vielä pahemmin kun muuten talvella joka toinen viikko. Kurkku on ollu mielettömän kipeä ja välillä on ollu sen takia jopa vaikea hengittää. Tänään on ensimmäisen kerran tuntunut, että kohta voi olla taas elämässä mukana. Kävin viime perjantaina verikokeessa ja nieluviljelyssä, eilen ei näkynyt mitään. Tänään terveysasemalta kuitenkin soitettiin, että mulla onkin streptokokki G. Viime talveen vedoten aion vissiin kerätä koko sarjan streptokokkeja.

Olis aika mielettömän hienoa jos voisin parantua, koska lähen sunnuntaina Leville viikoksi ja olis tarkoitus harrastaa aktiivista urheilua ilman sydänlihastulehduksia (ja streptokokkeja). Ohjelmassa olis luvassa ainakin lumilautailua, hiihtämistä, hiihtoretkiä ja PMMP:n keikka! Jos jätkiä tulis vielä ainaki osaksi viikkoa Sampon mökille niin olis kyllä ehkä maailman parasta.

Yhteishaku on alkanu, eli tässä hiljalleen vois päättää minne hakis. Helsinki, täältä tullaan! Toivottavasti nopeasti.

Ystäviä

Mulla on ihan mieletön ikävä joitain ihmisiä. Sellasia ystäviä, jotka on nyt toisella puolella maailmaa, sellasia, jotka asuu sadan kilometrin päässä, ja sellasia, jotka asuu ihan vieressä, mutta jotka on silti niin helvetin kaukana.

Mulla on ikävä ystävää, jonka mielestä en saisi tassia pöydällä tennarit jalassa. Mulla on ikävä ystävää, joka pisti kerran välit poikki, koska en puhunut tarpeeksi pojista. Mulla on ikävä ystävää, joka ei voi sietää olla missään heikompi kun minä. Mulla on ikävä ystävää, jota en ole tavannut ikinä. Mulla on ikävä ystävää, joka ei voi enää olla niin lähellä muiden ihmisten takia. Mulla on ikävä ystävää, joka on vienyt mut sairaalaan kun sain pahan aivotärähdyksen enkä itse olisi pystynyt.

Sain eilen ehkä maailman ihanimman sähköpostin tosiystävältä.

Olen oppinut erilaisia asioita ystävyydestä. Olen oppinut, että kaikkien kanssa ei voi - eikä tarvitse - tulla toimeen. Olen huomannut, että ystävyys muiden kanssa voi aiheuttaa myös mustasukkaisuutta. Tiedän, että tärkeänkin ystävän kanssa voi välillä ottaa yhteen. Parhaimmat ystävät ovat niitä, jotka osaavat puhua, kuunnella ja välittää. Myös ne, joiden kanssa vain sekoillaan ja käydään ulkona, voivat olla hyviä ystäviä. Loppujen lopuksi ystävyyteen tarvitaan kaksi ihmistä, jotka välittävät toisistaan.

Ystävyyteen kuuluu tietynasteinen omistushaluisuus, mustasukkaisuus, kiinnostuminen toisen asioista ja huomionhakuisuus. Ennen kaikkea siihen kuuluu kuitenkin vapaus, luottamus, ennakkoluulottomuus ja tietynlainen heittäytyminen.

On tärkeää luottaa ystävään kun eksytään Glittertindin huipulle, on tärkeää olla luotettava kun ystävä tarvitsee apua. Joskus juhlat perutaan, koska ystävä on kipeä.

Toiset huomaavat ilmeistä mitä toiselle kuuluu, toiset vasta sanoista. On tärkeää muistaa, että ystävyys on vuorovaikutusta; pitää kysyä suoraan ystävältä jos joku on pielessä, eikä arvailla onko hän ehkä suuttunut tai pettänyt.

Vaikuttamisesta

Uskon, että yksi syy tähän turhautumiseen on ollut se, etten ole niin voimakkaasti mukana missään. Viime viikolla kävin lippukunnan hallituksen kokouksessa ja mietin, että miksei ole tällaista enää. Tykkäsin siitä kun sain olla lukion oppilaskunnan hallituksessa, osallisuusryhmässä ja kaiken maailman ruokalatoimikunnissa ja niissä turhissa pätemisjutuissa, jotka kuulostaa hienolta ja vaatii työtä sen verran kun itsellä on aikaa antaa.

Se, että missasin paikan seuran johtokunnasta, tuntui yllättävän pahalta, vaikka etukäteen en ehtinyt edes ajatella sitä. Jotenkin vitutti, miten vähästä se oli kiinni, eikä oikeastaan johtunut edes minusta. Olen aika mielissäni siitä, että pääsen partiopiirin kisajaostoon, koska saan taas jotain tekemistä. Kesä on taas vähän lähempänä, vaikka aurinko ei edes paista?

Tavallaan tuntuu, että olisin jotenkin tosi pohjalla, koska en tee juuri mitään ikinä, en lähtenyt heti lukion jälkeen opiskelemaan ja säätämään 250 muuta asiaa, niin kuin ennen olisin varmasti tehnyt. Aika paljon tässä on ehtinyt kyllä ajatella ja varsinkin tuntea. Jos tässä pääsis elämään taas enemmän mukaan kun ehtii ajatukset selkiytyä ja tulee taas lämmintä.

Maanantai

Näin Saanaa lauantaina, tuntuu että on taas muutaman astetta lämpimämpää.

On kyllä ollu taas mitä eeppisin maanantai. Heräsin mielettömän aikasi niinku mikäki tasapainoinen ihminen, koska lähdin hiihtämään! Oli taas joku nerokkain keksintö. Virpiniemen ladut oli kyllä aivan liian hurjia, olin kuolla sinne. Joku vanha superpappa suksi vaan ohi moneen kertaan kun luistelin mukatäysiä vasta-ajettua latua pitkin. Oli ihan mukavaa.

Kun tulin takas kotia, oli vaimotkin heränny. Kattoivat kyllä vähän kieroon, mutta ottivat mut mukaan pelaan Carcassonnea. Iltapäivällä mentiin Lauran kanssa pääkirjastolle ettiin kirjoja, joissa kerrottais sulaneen norsun näköisistä kaloista, mutta ei löydetty. Löydettin tosin jotain muuta jännää, nimittäin meikän kokonen Myyrä, jonka nenää mun oli pakko käydä puristaan. Kirjastotäti totes että moni muukin tykkää puristella sitä. Mentiin sitten avaan Lauran kannettava ja pelattiin netissä yks peli Carcassonnea, kunnes huomattiin että pääkirjasto on maailman toisiksi nerokkain paikka ja haettiin hyllystä myös kyseinen lautapeliversio. Käytiin myös naureskelemassa lukusalissa abeille, jotka opiskeli luonnottoman ahkerasti. Mäkin meen sinne loppuviikosta värityskirjan kanssa.

Teen nyt vähintäänkin kuolemaa kotona, koska oon yksin. Voisin lukea ton Lajien synty -kirjan tai kattoa näkyiskö telkkarista jotai paskaa venäläistä draamakomediaa, vaikka epäilen kyllä että sitä näkyy vaan keskiviikkoaamupäivisin.

Mieletöntä.

Oon sekaisin. Seonnut. Puhun kummallisia ja en ymmärrä itteeni ja teen kaikkea niin miten en ennen olis koskaan tehny ja jätän tekemättä mitä haluan tehä, plus oon muutenkin niin sellainen kun en ole. Enkä ota selkoa ees itestä ja siitä mitä haluan ja meinaan tehä, eikä nekää tarkoita mitään. Esimerkkinä tää kevät, kun mulla ei oo mitään tekemistä. Voisin hakea töitä, olis kiva tehä töitä, mutta en saa haettua enkä jaksa hakia, eikä mua ehkä sittenkää kiinnosta enkä oikeeastaan halua.

Toinen asia on tää mun perinteinen ihmissuhdekaaosihanuus, josta tykkään ja en tykkää. Tai siis tykkään siitä, että tunnen paljon ihmisiä ja mulla on maailman ihanimpia ystäviä ja kavereita ja kaikkea, rakastan monia ystäviä ja tarvin heitä ja tykkään olla heidän kanssa ja viettää aikaa ja puhua ja tehdä kaikkea. Mutta oon kuitenki sen parikymmentä senttiä (jota ei oikeesti näe, koska oon muuten käytännössä paljon iholla, lue: tykkään halata ja pittää käestä) joka erottaa mut melkein aina kaikista, paitsi välillä vähäksi aikaa, koska pelkään olla liian lähellä ja pelkään sitä että mulla olis vastuuta esimerkiksi olla se paras ystävä.

Vaikka mulla ei nyt oo mitenkää syvällisempää tekemistä elämälle, niin mulla on silti ihan mukavaa. Vaikka mää vaan nukun tosi paljon ja oon paljon tekemättä mitää, niin se on ihan hyvä. Mää en nimittäin oo koskaan ollu mikään turhan onnellinen talvella, varsinkaan tähän pimeään ja kylmään aikaan, niin on ihan hyvä että saa vaan olla eikä oo sitä helvetillistä stressiä mitä on viime vuosina ollu. Parasta on ku tädit ja vaimojen mummot yms tulee kyseleen "mitä sinä opiskelet? ai, no mitä sinä meinaat sitten tehdä?" ja voi vastata, että "no, en kyllä oikeastaan tiiä mitä haluan ja mikä kiinnostaa, tosiaan vietän tässä välivuotta enkä jaksa ja viiti mennä töihin, kuhan nostan työttömyyspäivärahaa ja juopottelen jos huvittaa".

Oikeasti leikin pari tuntia sittenki tasapainoista ihmistä. Yritin mennä nukkumaan ennen yhtätoista, luin muka jotain kehittävää kirjallisuutta ja makasin sitten puolitoista tuntia pimeässä tuijottaen kattoa ja miettien vappua ja kesää ja sitä että voiko joku kiivetä parvekkeelle ja tappaa mut. Kun olin tullu siihen tulokseen että voi ja ei voi ja en sittenkää vielä saanu nukuttua, menin keittiöön ja avasin Veeran koneen ja päätin tulla kattoon onko täällä samanhenkistä porukkaa.

Enkä mä oikeesti vihaa ihmisiä, niinku joku vois epäsuorasti päätellä tuosta viime vuoden viimeisestä tekstistä. Mulla vaan oli sellanen päivä. Joskus kun ei itekkään tajua mitään niin tajuaa vielä vähemmän kaikkea mitä muut tekee. Kyllä määki oon raivostunu viime viikolla siitä jos joku on jättäny kaapin ovet auki ja ei oo tajunnu että mää puhumatta haluan telkkarin auki tai Siwassa ei ollu just sellasta pakastepitsaa mitä mää oisin halunnu syyä. Oon välillä aivan hirvittävän kamala, mutta se on kuulemma ihan normaalia kaikilla.

Sitä mää oon kans miettiny, että oon jotenki kateellinen että tietynikäisillä ihmisillä on kohta penkkarit ja abiristeilyt ja joillai wanhat ja sitte lakkiaiset ja kaikkea. Mää niin tykkäsin niistä, ja nyt oon ihan ulkona. Tekis mieli käydä lukio uudestaan. Sitten mulla on stressiä siitä että miten ehin käydä kaikkien juhlissa. Sitten tulee mieleen että on mullaki stressaamisen aiheet, ei häiritte esimerkiks työttömyys ja opiskelupaikattomuus tai se että pitäs syksyksi muuttaa toiselle puolelle Suomea ja mikää, minkä vois ehkä kuvitella ennemmin stressaavan ku tuollasten.

Mutta lälläslää, tää elämä vielä jatkuu, ehin ajatella sekavia huomennaki.