Ystäviä

Mulla on ihan mieletön ikävä joitain ihmisiä. Sellasia ystäviä, jotka on nyt toisella puolella maailmaa, sellasia, jotka asuu sadan kilometrin päässä, ja sellasia, jotka asuu ihan vieressä, mutta jotka on silti niin helvetin kaukana.

Mulla on ikävä ystävää, jonka mielestä en saisi tassia pöydällä tennarit jalassa. Mulla on ikävä ystävää, joka pisti kerran välit poikki, koska en puhunut tarpeeksi pojista. Mulla on ikävä ystävää, joka ei voi sietää olla missään heikompi kun minä. Mulla on ikävä ystävää, jota en ole tavannut ikinä. Mulla on ikävä ystävää, joka ei voi enää olla niin lähellä muiden ihmisten takia. Mulla on ikävä ystävää, joka on vienyt mut sairaalaan kun sain pahan aivotärähdyksen enkä itse olisi pystynyt.

Sain eilen ehkä maailman ihanimman sähköpostin tosiystävältä.

Olen oppinut erilaisia asioita ystävyydestä. Olen oppinut, että kaikkien kanssa ei voi - eikä tarvitse - tulla toimeen. Olen huomannut, että ystävyys muiden kanssa voi aiheuttaa myös mustasukkaisuutta. Tiedän, että tärkeänkin ystävän kanssa voi välillä ottaa yhteen. Parhaimmat ystävät ovat niitä, jotka osaavat puhua, kuunnella ja välittää. Myös ne, joiden kanssa vain sekoillaan ja käydään ulkona, voivat olla hyviä ystäviä. Loppujen lopuksi ystävyyteen tarvitaan kaksi ihmistä, jotka välittävät toisistaan.

Ystävyyteen kuuluu tietynasteinen omistushaluisuus, mustasukkaisuus, kiinnostuminen toisen asioista ja huomionhakuisuus. Ennen kaikkea siihen kuuluu kuitenkin vapaus, luottamus, ennakkoluulottomuus ja tietynlainen heittäytyminen.

On tärkeää luottaa ystävään kun eksytään Glittertindin huipulle, on tärkeää olla luotettava kun ystävä tarvitsee apua. Joskus juhlat perutaan, koska ystävä on kipeä.

Toiset huomaavat ilmeistä mitä toiselle kuuluu, toiset vasta sanoista. On tärkeää muistaa, että ystävyys on vuorovaikutusta; pitää kysyä suoraan ystävältä jos joku on pielessä, eikä arvailla onko hän ehkä suuttunut tai pettänyt.

Vaikuttamisesta

Uskon, että yksi syy tähän turhautumiseen on ollut se, etten ole niin voimakkaasti mukana missään. Viime viikolla kävin lippukunnan hallituksen kokouksessa ja mietin, että miksei ole tällaista enää. Tykkäsin siitä kun sain olla lukion oppilaskunnan hallituksessa, osallisuusryhmässä ja kaiken maailman ruokalatoimikunnissa ja niissä turhissa pätemisjutuissa, jotka kuulostaa hienolta ja vaatii työtä sen verran kun itsellä on aikaa antaa.

Se, että missasin paikan seuran johtokunnasta, tuntui yllättävän pahalta, vaikka etukäteen en ehtinyt edes ajatella sitä. Jotenkin vitutti, miten vähästä se oli kiinni, eikä oikeastaan johtunut edes minusta. Olen aika mielissäni siitä, että pääsen partiopiirin kisajaostoon, koska saan taas jotain tekemistä. Kesä on taas vähän lähempänä, vaikka aurinko ei edes paista?

Tavallaan tuntuu, että olisin jotenkin tosi pohjalla, koska en tee juuri mitään ikinä, en lähtenyt heti lukion jälkeen opiskelemaan ja säätämään 250 muuta asiaa, niin kuin ennen olisin varmasti tehnyt. Aika paljon tässä on ehtinyt kyllä ajatella ja varsinkin tuntea. Jos tässä pääsis elämään taas enemmän mukaan kun ehtii ajatukset selkiytyä ja tulee taas lämmintä.

Maanantai

Näin Saanaa lauantaina, tuntuu että on taas muutaman astetta lämpimämpää.

On kyllä ollu taas mitä eeppisin maanantai. Heräsin mielettömän aikasi niinku mikäki tasapainoinen ihminen, koska lähdin hiihtämään! Oli taas joku nerokkain keksintö. Virpiniemen ladut oli kyllä aivan liian hurjia, olin kuolla sinne. Joku vanha superpappa suksi vaan ohi moneen kertaan kun luistelin mukatäysiä vasta-ajettua latua pitkin. Oli ihan mukavaa.

Kun tulin takas kotia, oli vaimotkin heränny. Kattoivat kyllä vähän kieroon, mutta ottivat mut mukaan pelaan Carcassonnea. Iltapäivällä mentiin Lauran kanssa pääkirjastolle ettiin kirjoja, joissa kerrottais sulaneen norsun näköisistä kaloista, mutta ei löydetty. Löydettin tosin jotain muuta jännää, nimittäin meikän kokonen Myyrä, jonka nenää mun oli pakko käydä puristaan. Kirjastotäti totes että moni muukin tykkää puristella sitä. Mentiin sitten avaan Lauran kannettava ja pelattiin netissä yks peli Carcassonnea, kunnes huomattiin että pääkirjasto on maailman toisiksi nerokkain paikka ja haettiin hyllystä myös kyseinen lautapeliversio. Käytiin myös naureskelemassa lukusalissa abeille, jotka opiskeli luonnottoman ahkerasti. Mäkin meen sinne loppuviikosta värityskirjan kanssa.

Teen nyt vähintäänkin kuolemaa kotona, koska oon yksin. Voisin lukea ton Lajien synty -kirjan tai kattoa näkyiskö telkkarista jotai paskaa venäläistä draamakomediaa, vaikka epäilen kyllä että sitä näkyy vaan keskiviikkoaamupäivisin.